Siirry pääsisältöön

Kipsinauhasta kulhoksi

80-luvulla tehtiin kouluissa ja kerhoissa innokkaasti kipsinauhasta naamioita sekä käsi- ja jalkakipsauksia. Eikös kaikki askartelu mene sykleissä niin kuin muotikin? Noin vuosi sitten Marie Clairen askartelulehdessä oli kääritty purkkeja purnukoita kipsinauhaan. Ja niistä jatkojalostettu valaisimiksi ja ruukuiksi.

http://www.marieclaireidees.com/

Minäkin ajattelin uudistaa naamiomuistojani. Perintöemalikulho sai elmukelmusuojan muottiajakseen. Toinen vaihtoehto on sivellä muotin pinta vaseliinilla. Kipsinauha on todella murentuvaa ja pölyävää eli muista suojata työpisteesi. Nauha kannattaa leikata varoen oikean mittaisiksi pätkiksi, jotka on helppo asetella muotin päälle. Vielä lämmintä vettä astiaan ja työ voi alkaa. 

Aseteltujen kipsinauhojen päälle voi sivellä vettä joko sormin tai pensselillä. Minä halusin tehdä sormin. Mukavaa siveltävää! Pintaa voi silotella oman mieltymyksen mukaan tai jättää rouheasti kipsisuikaleet näkyville. Reunat kannattaa tehdä tukeviksi, jotta jatkomuotoilu on mahdollista.





Kipsikulho vai valaisin?

Kipsikulho piparireunalla

Kipsityö kestää kuivua paksuudesta riippuen päivästä kahteen päivään. Irrota työ varovasti muotin päältä. Tasaa työn reunat leikkaamalla saksilla tai askarteluveitsellä. Maalaa, päällystä serveteillä, lakkaa tai anna olla sellaisenaan!

Tosi mukava materiaali kokeiltavaksi. Ja kipsinen joulupallo pienen ilmapallon päälle tehtynä on kaunis...

-Hannele




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Siistiä märkähuovutusta

Märkähuovutus jää usein aloittamatta sen hankaluuden vuoksi; milloin liian märkää, milloin liian aikaa vievää, milloin liian saippuaista, milloin liian haisevaa, milloin ei ole tarpeeksi tilaa ja niin edelleen. Tässä on nyt teille tapa, jolla saatte huovutettua kivuttomasti nurkkiin pyörimään jääneet villat. Tämä onnistuu lastenkin kanssa ja melkeinpä vaikka olohuoneen pöydällä. Tämä tyyli sopii myös heille, jotka eivät voi paljain käsin huovuttaa. Minigrip-pussi (½ litraa), saippuaa, kerroksittain aseteltuja villoja pussin kokoinen pala. Villat tasaisesti pussiin. Lämmintä saippuavettä noin ½ dl villojen  päälle pussiin. Pussin suu tiukasti  kiinni. Katso, ettei ilmaa jäisi pussiin. Painele pussin päältä voimakkaasti. Pussia saa rullata eri suuntiin. Pussia saa rustistella, kun tuntuu, että villat ovat kiinnittyneet levyksi. Painele, rullaa ja rutistele pussia niin, että villa kutistuu. Niin kauan, että villa on kutistunut noin kolmasosan se

Värin valinta

Vanha talo ja ainainen remontti. Toisille ihanuus ja toisille rasite. Mulle toisinaan rasite. Mutta nyt on niin iso muutos tulossa, että tämä on melkein ihanaa. Toivon Tilan päärakennus saa uuden ryhdikkään värityksen. Vuonna 1984 rakennettu pitkä ja kapea talo on ollut alusta asti keltainen. Hiukan on sävy auringon polttamana tai maalauksen yhteydessä muuttunut. Reunalaudat ja ikkunapuitteet olivat alunperin valkoiset, seuraavaksi lempeän vihreät ja seuraavaksi ne tulevat olemaan tummanharmaat. Harmaat! Meille, joille harmaa ei todellakaan ole se trendikkäin väri. Sokkelikin sai tummanharmaan Yki Rouhepinnoitteen. Seinän väri tulee vielä keltaisesta hiukan muuttumaan, mutta siitä sitten keväämmällä. Vanhaa väritystä Uutta väritystä auringossa... ...ja varjossa. Tumma sokkeli "pitää" talon ryhdikkäänä.  Värien valinta on mukavaa ja vaikeaa. Minä käytin apuna Tikkurilan Kaunis Talo-värilastuohjelmaa  sekä Color Up-ohjelmaa . Ohjelmat vaativat hiukan klikk

Kotitekoista maalaamista

Tein testejä etikalla ja teräsvillalla värjäämisestä. Netissä kiertävät ohjeet neuvovat käyttämään nimenomaan omenaviinietikkaa. Otin riskin ja käytin tavallista etikkaa pohjana. Testiliuskat on tehty parin vuorokauden ikäisellä seoksella. Eka levitys on ollut yhden vrk:n jälkeen seoksen valmistamisesta ja toinen levityskerta sitten kahden vuorokauden jälkeen. Tässä on vasemmalta oikealle: etikka + teräsvilla, e tikka + teräsvilla + mustatee ja  etikka + teräsvilla + kahvi. Värjäystä odottava pärekori. Valitsin kahvilla maustetun seoksen maaliksi. Ja tämä seos oli ehtinyt muhia jo viikon ajan. Tasainen sutiminen ei ollutkaan ihan helppoa. "Maali" oli kovin vetistä. Tässä lopputulos! Mielestäni onnistunut värjäys.